keskiviikko, 19 maaliskuu 2014 09:00

Mainoseurot katoavat merten toiselle puolelle

Jo pidempään on toitotettu, että mainosala on murroksessa. Näin on päässyt käymään. Alalta on kadonnut työpaikkoja, mainosbudjeteista on leikattu ja mainoseurot siirtyvät yhä enemmän merten toiselle puolelle. Googlen ansiosta meistä jokainen voi luoda verkossa mainontaa ja saada kotisivuilleen kävijöitä. Mistä mainosalalla oikeastaan maksetaan? Mainonta ja markkinointi on tietotyötä. Työtä jossa maksetaan mielipiteistä, näkemyksestä - ammattitaidosta. Mikäli tuntuu, että mainosrahat menevät hukkaan googlen kampanjoissa, eikä kävijöitä tule verkkosivuille, niin kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen.

Maailma on muuttunut huomattavasti ja niin myös myös osa mainostoimistoista. Mainosala ei ole aivan yhtä Iina Kuustosen näyttelemän Janne ”Jäbä” Leissonin kanssa. Tietenkin hänen luomassaan hahmossa on stereotypiat kunnossa. Mainostoimistot myyvät ”huikeita idiksiään”, mutta usein ne ovat kuitenkin koeteltuja. On järjetöntä tehdä mainontaa raha edellä. Kyllä näkyvyyttä varmasti saa, jos siitä on valmis maksamaan suuria summia, mutta onko se laadukasta. Vahvistaako kanavianne, brändiänne ja tuotteitanne. Vain järkevällä suunnittelulla saa näkyviä tuloksia.

Suurin osa mainostoimistojen työstä tulee yrityksiltä, jotka tekevät kauppaa toisten yritysten kanssa. Verkosta löytyvillä kotisivukoneilla on toki helppo tehdä omat Kotisivut. Samoin myös painotalot ja muut mainosalan tekniset toteuttajat ovat luoneet omia verkkosovelluksia joiden avulla asiakas voi tiputtaa mainostoimiston pois prosessista. Kuluttajille suunnatussa mainonnassa tämä toki toimii paremmin, mutta varsinkin business-to-business -markkinoinnissa on tärkeää, että olisi olemassa hallittu yrityskuva ja graafinen ilme. Kotisivukoneilla ja käyntikorttisovelluksilla ei valitettavasti saa helposti luotua hallittua mielikuvaa, vaan ainakin graafinen ilme on keskeneräinen. Lisäksi mainonnan ammattilaiselta saa koeteltua näkemystä ja sparrausta. Olemmekin luomassa työkalua, jonka avulla helpompaa löytää apua yrityksen näkyvyyden parantamiseen.

Mainontaan käyteyt summat vähenevät yhä, mutta asiakkaalle se tarkoittaa mahdollisuuksia. Mainosala on jakautunut aika pitkälti isoihin toimistoihin ja pienempiin toimijoihin. Mainonnan murros on osunut erityisesti isompiin toimijoihin ja synnyttänyt uusia pienempi toimijoita, jotka ovat erikoistuneet johonkin tiettyyn kysymykseen - käytännössä digitaalisiin. Kun mainonta lehdissä vähenee, niin verkossa se kasvaa. Lähitulevaisuuden välineet ovatkin sähköpostimarkkinointi ja sosiaalinen media. Painosta niihin ja pyydä ammattilaiselta näkemys miten voisit niitä hyödyntää.

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Näkyykö brändi, kuullaanko sanoma? Koulutus internetissä »

Jätä kommentti

Muista täyttää kaikki pakolliset tiedot (*) . HTML-koodi ei ole sallittu.